sunnuntai 2. syyskuuta 2012

amerikkalainen sitruunapiirakka

Mummilaan oli velipojan jäljiltä jäänyt suuri määrä sitruunoita, joten pakkohan niitäkin oli hyödyntää.
 
 

pohja:

1dl vehnäjauhoja
1½dl ruis-kaurahiutaleita
1rkl sokeria
100g voita
1 keltuainen
2rkl kylmää vettä
 
sulata margariini ja sekoita sen joukkoon loput aineet. Vaivaa tasaiseksi ja painele sitten piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Paista uunissa 200 astetta, 10 minuuttia.
 

sitruunkiiseli:

1dl vettä
1dl sokeria
3rkl perunajouhoja
3 keltuaista
2 sitruunan mehu
2 sitruunan raastettu kuori
 
kaada kaikki ainekset kattilaan ja sekoita. Kuumenna seosta liedllä koko ajan sekoittaen kunnes kiisseli alkaa saeta kunnolla. Kaada sitten kiisseli paistetun pohjan päälle ja levitä tasaiseksi.
 

marenki:

4 valkuaista
3/4 dl sokeria
 
vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Levitä sitten marenki piirakan päälle ja anna paistua uunissa 175 asteessa vielä hetki, eli kunnes marenki saa hieman väriä pintaansa.
 
 
 
Omasta mielestäni marenkia tuli melko paksu kerros, joten päätin sitten tehdä siitä samalla hieman koristetta piirakan päälle. Jonkin sortin ruusuyritelmän sain aikaiseksi käyttäen ihan vain ruokalusikkaa.
 
 
Kera kahvin ja konjakin ei voi muuta kuin suositella...

3 kommenttia:

  1. Minäkin muutin bloggeriin =)

    VastaaPoista
  2. Äskeinen peruttu, vuodatuksessa jatkan kuitenkin =)

    VastaaPoista
  3. Raikas hyvä piirakka ! Maistuu tavallisista tai erikoissitruunoista tehtynä. Viimeksi kokeilin lime-piirakkaa ja sekin tuli syötyä :D

    VastaaPoista